tiistai 17. tammikuuta 2012

Asusteita miehelle ja leipomuksia

Mistäkähän sitä taas aloittaisi. Viime päivityksestäni on taas niin kauan vierähtänyt aikaa.

Esikoisemme täytti vuoden vaihtuessa 3 vuotta ja häntä juhlistimme tällaisella kakulla.



Mieheni ilmoitti syksyllä tarvitsevansa lapasia. Viideksi talveksi olen hänelle lapaset tehnyt ja aina hän on onnistunut hukkaamaan toisen parin. Niinpä hänellä on vain parittomia lapasia.

Viime talven lapaspari on vielä tallessa, mutta Novita-lankojen laadun huononnuttua lapaset olivat jo siinä kunnossa, ettei niitä olisi enää tätä talvea kehdannut käyttää.

Tässä on nyt uusi setti kaksinkertaisella fabelilla:


Pipon ohje löytyy täältä:

Kaulaliina on tehty vain 3o, 3n ohjeella
Puikkot: 5



Lapaset tehty Novitan peruslapasten ohjeella seitsemälle veljekselle.

Eräs Neulomolainen kertoi minulle helpottavan vinkin, kun etsin kaksinkertaiselle Fabelille lapasten ohjetta. 
Haluan jaksaa sen myös teille:
 Kaksinkertainen Fabel vastaa Novitan 7 veljestä langan paksuutta.

Moni neulomista harrastava on luvannut, että lankavaraston saldon pitäisi olla pienempi vuoden päättyessä kuin nyt ja niin minäkin lupasin. Tosin vain itselleni, mutta haluan pitää lupauksesta kiinni. Vaikeauksia on kyllä jo ollut, kun niitä ihania lankoja on kaupoissa niiiiiiin paljon ja aikaa omalle neulomiselle ei ole viime aikoina hirveästi ollut.

Tsemppiä kaikille lankavaraston supistelijoille!




1 kommentti:

  1. Onpa hieno kakku! Mahtoi synttärisankari olla onnellinen :)

    Ja miehen asustesetti on hieno myös! Mä tykkään kun kaikki asusteet on samaa sarjaa, mulla ittelläni ei vaan koskaan ole niin :D

    VastaaPoista