perjantai 10. toukokuuta 2013

Juhannusruusuiluja ja aikaistettu äitienpäivä

Tein kaksi Juhannusruusu-liinaa äidille helmikuussa synttärilahjaksi. Äidillä oli heti ajatus mille pöydälle hän liinat laittaisi, mutta liinoja oli yksi liian vähän. Äitienpäiväksi sain kolmannen liinan tehtyä.

 
Lanka: Drops Safran
Koukku: 3.0 mm
 
 
 
Innostuin tekemään noita liinoja enemmän ja tässä yksi liina tehtynä itselle.
 
 
Lanka: Rico Essentials Cotton dk
Koukku: 2.5 mm
 
 
Tänään luin postista tullutta Suuri Käsityö-lehteä ja oli kyllä ihana yllätys, kun Lankamaailma mainosti ottamaansa valikoimaan Rico Essentials Cotton langan ja vielä useissa väreissä. Sitä oli kyllä pakko mennä heti tänään ostamaan ja 600g sitä tarttuikin mukaan. *punastuu* Juu...minunhan piti saada lankavarastoa pienemmäksi ja tämän vuoden olenkin saanut joka kuukausi miinusta, mutta nyt taitaa kyllä käydä toisin.
 
Lopuksi vielä kuva kakusta, jonka tein eilen, kun vanhempani oli meillä kylässä. Ajattelin järjestää etukäteen äitienpäivän, kun meidän ja vanhempien välillä on 370km. väliä, niin eipä me taideta äitienpäivänä päästä äidin luokse.
 
 
Tämä olikin minun ensimmäinen sokerimassa päällysteinen kakku ja päälystäminen onnistui yllättävän hyvin, vaikka tuloksessa todellakin on vielä parannettavaa. Nuo valkoiset töherrykset piti olla kukkia, mutta niiden tekemistä en oikein hallinnut. Haluan kyllä päästä harjoittelemaan kukkien tekoa pian. :)
 
 
Mukavaa tulevaa äitienpäivää!
 
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Onpas taas kerran kauniita liinoja :) Ja kakkukin näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos.
    Leipomista minun täytyisi kyllä vielä harjoitella. :)

    VastaaPoista
  3. Did you realize there's a 12 word sentence you can communicate to your partner... that will induce deep feelings of love and impulsive appeal for you deep inside his heart?

    Because hidden in these 12 words is a "secret signal" that fuels a man's instinct to love, adore and care for you with his entire heart...

    =====> 12 Words That Fuel A Man's Love Instinct

    This instinct is so hardwired into a man's genetics that it will drive him to try better than before to to be the best lover he can be.

    Matter-of-fact, triggering this influential instinct is so essential to achieving the best possible relationship with your man that the instance you send your man one of these "Secret Signals"...

    ...You will immediately notice him open his heart and soul to you in a way he haven't experienced before and he will recognize you as the only woman in the world who has ever truly tempted him.

    VastaaPoista