sunnuntai 31. elokuuta 2014

Plutoja

Viimeisimmästä postauksestani on mennyt ihan liian kauan aikaa...
Käsitöitä olen tehnyt, mutta valmistuneita töitä on ollut todella vähän.

Kesällä näin Facebookin käsityöryhmässä näiden Plutojen ohjeen ja kun lapsia on kolme, niin täytyihän niitä tehdä jokaiselle oma.

Haastavaa virkkauksesta teki se, että halusin Plutojen olevan yllätys lapsille. Virkkasin Plutoja siis aina, kun lapset nukkuivat.

Eilen viimeinkin sain Plutot valmiiksi ja jokaiselle Plutolle myös oman peiton. Pannan väristä jokainen lapsi tunnistaa oman Plutonsa.



Lanka: SMC:n Catania
Virkkuukoukku: 2.5 mm.
 
 
Tässä Plutot takaa:
 
 
Lopuksi Plutot pelaamassa palloa...
 
 
Nyt voisi kyllä pitää ainakin hetken taukoa Plutojen virkkauksesta ja tehdä jotain ihan muuta. :)


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Juhannusruusu

Kylläpä tämä aika menee siivillä. Viime päivityksestäni on jo monta kuukautta. :/

Jonkin verran olen neulonut ja virkannut, mutta jotenkin nyt käsityöt eivät ole innostaneet. Ehkä suurin syy on allergisoitumiseni. Menen siis tukkoon villalangoista ja niimpä minun on täytynyt alkaa myydä niitä. Tuntuu, etten oikein osaa neuloa puuvillalangoista yms.

Jotain olen sentään saanut aikaiseksikin.

Tässä yksi tuotos...

 
Koukku: 2.5 mm
Lanka: Rico Essentials Cotton dk
 
 
Niin kuin blogistanikin voi jo päätellä, niin olen tykästynyt Juhannusruusuun. Kuvan enkelin tyttäreni sai ystäväperheeltämme vauvana. Enkeliä olen säilyttänyt ennen kaapissa, mutta nyt löysin sille arvoisensa paikan tyttären leluhyllyn päältä. :)
 

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kesäkassi

Vihdoinkin pääsen julkaisemaan kuvan tästä virkkauksesta. Edellisen kerran kirjoitellessani kerroin, että työ on päättelyitä vaille valmis, niin muistelin...mutta työstä puuttui myös satiininauha ja sen pääsinkin vasta tänään kaupasta hakemaan. Meillä on taas sairasteltu urakalla, niin välillä kaupassa piipahtaminenkin tuntuu jo haastavalta.

Mutta tässä nyt kuva kassista, jossa siis on keltaista ja valkoista. :)

 
Lanka: Rico Essentials Cotton
Koukku: 3
 
 
Minusta tätä kassia oli kiva tehdä...osaltaan innostus voi johtua siitä, että joskus vuosia sitten kokeilin tehdä tätä laukkua, kun virkkauskokemusta ei hirveästi ollut ja tämähän ei onnistunut. Nyt se sitten onnistui ja taas olen yhtä kokemusta rikkaampi. :)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Munapatalappu

Saisiko olla paitettua kananmunaa?
 
Tässä olisi tarjolla


Lanka: Rico Essentials Cotton
Koukku: 2.5 mm
 
Ihastuin Dropsin sivuilla kyseiseen ohjeeseen ja nyt oli tilaisuus toteuttaa myös kyseinen patalappu. Edellisestä työstä jäi vielä sopivasti lankaakin. Ai niin...en ole vielä kuvannut edellistä työtäni. Lupaan, että tulee kuvia blogiini, kun vain saan ne monen monet langat taas pääteltyä. Nyt siis tiedätte jo, että työssä on keltaista ja valkoista ;)
 
Tekemässäni patalapussa lanka oli ohuempaa kuin ohjeessa käytetty Paris-lanka ja virkkuukoukkukin oli sen johdosta pienempi, niin patalapustakin tuli aika pieni. Käyttäessä voi kyllä sormet päästä palamaan, mutta eiköhän tälle lappuselle jotain käyttöä keksitä. Jos ei muuta, niin lapsille patalapuksi heidän kokkaus ja leipomisleikkeihin.  

perjantai 10. toukokuuta 2013

Juhannusruusuiluja ja aikaistettu äitienpäivä

Tein kaksi Juhannusruusu-liinaa äidille helmikuussa synttärilahjaksi. Äidillä oli heti ajatus mille pöydälle hän liinat laittaisi, mutta liinoja oli yksi liian vähän. Äitienpäiväksi sain kolmannen liinan tehtyä.

 
Lanka: Drops Safran
Koukku: 3.0 mm
 
 
 
Innostuin tekemään noita liinoja enemmän ja tässä yksi liina tehtynä itselle.
 
 
Lanka: Rico Essentials Cotton dk
Koukku: 2.5 mm
 
 
Tänään luin postista tullutta Suuri Käsityö-lehteä ja oli kyllä ihana yllätys, kun Lankamaailma mainosti ottamaansa valikoimaan Rico Essentials Cotton langan ja vielä useissa väreissä. Sitä oli kyllä pakko mennä heti tänään ostamaan ja 600g sitä tarttuikin mukaan. *punastuu* Juu...minunhan piti saada lankavarastoa pienemmäksi ja tämän vuoden olenkin saanut joka kuukausi miinusta, mutta nyt taitaa kyllä käydä toisin.
 
Lopuksi vielä kuva kakusta, jonka tein eilen, kun vanhempani oli meillä kylässä. Ajattelin järjestää etukäteen äitienpäivän, kun meidän ja vanhempien välillä on 370km. väliä, niin eipä me taideta äitienpäivänä päästä äidin luokse.
 
 
Tämä olikin minun ensimmäinen sokerimassa päällysteinen kakku ja päälystäminen onnistui yllättävän hyvin, vaikka tuloksessa todellakin on vielä parannettavaa. Nuo valkoiset töherrykset piti olla kukkia, mutta niiden tekemistä en oikein hallinnut. Haluan kyllä päästä harjoittelemaan kukkien tekoa pian. :)
 
 
Mukavaa tulevaa äitienpäivää!
 
 
 
 

torstai 2. toukokuuta 2013

Hedelmäkarkkisukat

Nähdessäni tämän langan Lankamaailmassa en voinut mitenkään kävellä ohi. Tiedän kyllä, että lanka sisältää villaa ja aika paljon. Onneksi neuloessa ei ollut paljoa oireita. Välillä kurkussa tuntui pistelyä ja aivastutti, mutta onneksi sain sukat tehtyä.
 
 
Neuloessani sukkia, minulle tuli langan väristä hedelmäkarkit mieleen. Olisikohan se johtunut siitä, että olen yrittänyt vähentää karkkien syöntiä. Niimpä ristin nämä sukat Hedelmäkarkkisukiksi. :)
 
 
Tässä siis kuva sukista, niin voitte kertoa, mitä langan väritys tuo teille mieleen?
 
 
 
 
 
Lanka: Regia World Ball Color
Puikot: 2.5mm
Ohje: Itse keksitty
 
 
Nyt onkin itselle taas yhdet sukat käytettäväksi, kun edelliset alkoivat jo olla ihan kulahtaneet. Toivottavasti ilman lämpenisi, niin saisi villasukat säästettyä ensi syksyyn. :)
 
 
 


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Jälleen siksak- mekkoa

 
Ohje: Novita kevät 2013. Malli 73.
Langat: Katia Bombay (liukuvärjätty) ja Rico essentials cotton dk (fuksia)
Puikot: 3.5mm.
 
 
 
Ennen tyttöjen mekkojen aloittamista ajattelin, että mahdankohan saada näitä kesäksi valmiiksi, mutta mekko olikin yllättävän helppo neuloa ja myös nopeaa. Nyt vain siis odotellaan lämpimiä ilmoja. :)
 
Ihastuin kyllä noihin puuvillalankoihin, joita mekossani käytin. Minulla on tosi vähän kokemusta puuvillalangoista ja ne vähäisetkin kokemukset ovat olleet kai niistä huonompi laatuisista puuvillalangoista, kun minusta tuota mekkoa oli ihana neuloa noista langoista.